Kaasun siirtohinnasto 1.1.2025

Lämpöyhtiön hallitus päätti kokouksessaan uudesta kaasun siirtohinnastosta, joka löytyy alla olevasta linkistä. Siirron tehomaksua ja siirtomaksua korotetaan niin, että muutosten yhteisvaikutus siirron maksuihin tyyppiasiakkaittain tarkasteltuna on yhteensä noin 13 prosenttia.

Edellisen kerran siirron hinnastoa muutettiin vuoden 2022 alusta lukien, jolloin siirron hinta aleni. Yleinen kustannustaso lähti kuitenkin voimakkaaseen nousuun Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022, joka on nostanut myös verkonrakennus- ja ylläpitokuluja.

Olemme myös halunneet vahvistaa kykyämme huolehtia verkostojen toimivuudesta, palkkaamalla verkoston rakentamisen ja ylläpidon ammattilaisen. Tämä on lisännyt työvoimakustannuksia.

Kaasun jakeluverkon yleisissä verkkopalveluehdoissa edellä kerrotut perusteet mahdollistavat hinnan korottamisen. Kuluttajalla, jolla tarkoitetaan luonnollista henkilöä, on oikeus irtisanoa kaasun verkkosopimus päättymään ennen muutosten voimaantuloa. Irtisanomisilmoitus on toimitettava verkonhaltijalle viimeistään seitsemän päivää ennen muutosten voimaantuloa.

Kaasun siirtohinnasto 1.1.2025-

Lisätietoja muutoksesta antaa tarvittaessa toimitusjohtaja Pekka Lehtonen, puh. 040 732 0041.